Riitänkö minä

Viime viikkoina julkista keskustelua on käyty opettajien uupumuksesta. Ylen uutisen mukaan n. 60% opettajista on harkinnut alanvaihtoa. Yleisimmät syyt alanvaihdon harkitsemiselle ovat työn kuormittavuus, lisääntynyt työmäärä ja palkkataso.

Lähdin pohdiskelemaan työn kuormittavuutta. Ensiksi pari lainausta eräästä dokumentista:

”Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus saada riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Tuen tarpeen varhaiseksi havaitsemiseksi oppilaiden oppimisen edistymistä ja koulunkäynnin tilannetta tulee arvioida jatkuvasti. ”

”Tuki annetaan oppilaalle ensisijaisesti omassa opetusryhmässä ja koulussa erilaisin joustavin järjestelyin, ellei oppilaan etu tuen antamiseksi välttämättä edellytä oppilaan siirtämistä toiseen opetusryhmään tai kouluun.”

”Jokaisen opettajan tehtävänä on ohjata tukea tarvitsevaa oppilasta koulunkäynnissä ja eri oppiaineiden opiskelussa. ”

”Opetus ja kasvatus tulee järjestää yhteistyössä huoltajien kanssa siten, että jokainen oppilas saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista opetusta, ohjausta ja tukea. ”

”Oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä tulee seurata ja arvioida säännöllisesti tehostetun tuen aikana.”

”Jokaisen oppilaan tulee saada käsitys siitä, mitä hänen on tarkoitus oppia ja miten hänen suoriutumistaan arvioidaan. ”

”Opettajan tulee dokumentoida arvioinnit niistä näytöistä, jotka vaikuttavat oppilaan summatiiviseen arviointiin.”

Tuttua tekstiä varmasti monelle. Mutta, jos et vielä arvannut, niin lainaukset ovat opetussuunnitelmasta, jonka mukaan meidän tulee toimia.

Viimeistään tässä vaiheessa matikistin pitää päästä lukuihin. Ruskolla tehostetun tuen oppilaita on n. 13% ja erityisen tuen oppilaita 11%. Uskoisen sen olevan valtakunnallista tasoa. Yläkoulun opettajalla voi olla oppilaita n. 150 opetettavana, joten keskimäärin tuen oppilaita vähän vajaa 40. Tuen tarve vaihtelee yksilöllisesti esim. oppiaineen mukaan. Joten vaikka alakoulun opettajalla on vähemmän oppilaita, tuen tarpeen yksilöllisiä muotoja on silti paljon. Opsista tiivistettynä tuen tarpeen oppilaita pitää tukea yksilöllisesti, yksilölliset oppimistavoitteet pitää avata sekä oppilaalle että huoltajalla ja tuen tarvetta pitää säännöllisesti pystyä tarkastelemaan ja arviointia dokumentoimaan. Oppilaista moni voi olla uusia, joten opettajan aivokompuutteri on helposti punaisella tuen konkretisoimisessa luokkahuoneessa. Ja pitäähän tavalla tai toisella pystyä tukemaan ja huomioimaan myös yleisen tuen oppilaita. Ehkä tästä syystä moni opettaja pohtii, riitänkö minä.

Uupumuksesta syytetään usein inkluusiota. Tilastoja minulla ei ole, mutta minusta tuntuu, että laaja-alaisen erityisopetuksen resurssit ovat kouluissa vähentyneet. Yhä useampi laaja-alainen joudutaan kouluissa sitomaan isojen vaikeuksin kanssa painivien oppilaiden pienryhmän tueksi. Eli perusryhmiin integroidaan yhä enemmän laaja-alaista tukea tarvitsevia tehostetun tuen oppilaita.

Luotettavaa tilastoa en löytänyt, mutta uskon erityisopettajien määrän olleen viime vuosina kasvussa. Silti inkluusio taitaa toteutua pakonkin edessä, sillä laaja-alaista tukea on liian vähän tarjolla. Omasta mielestä inkluusiota ei kannata myöskään ajatella mustavalkoisesti pahana, siinä on myös monia hyviä puolia mm. oppilaiden sosiaalisen kasvun tukemisessa ja moniarvoisen kulttuurin edistäjänä.

Takaisin lukuihin tai oikeastaan dataan yleensä. Meillä tuskin on mahdollista lähteä pienryhmämuotoisesti tukemaan lähes neljäsosaa oppilasta, jotka siis ovat tehostetun tuen piirissä. Integrointia tarvitaan siis joka tapauksessa. Uskon myös, että digitaalisilla palveluilla yhä paremmin voidaan tukea oppilaan perustaitojen oppimista. Mutta vielä siellä ollaan lapsen kengissä ja siihen menee monta vuotta. Mutta opettajalle tarjottavan tuen kohdentamista voitaisiin vaikka heti tehdä nykyistä paremmin. Tähän liittyen julkisuudessa ollaan keskusteltu ryhmäkokojen pienentämisestä. Itse koen, että siinä on oikeastaan liikaa mutkia. Ryhmäkoko ei välttämättä ole opettajalle kuormituksen suurin indeksi. Ryhmädynamiikka vaikutta minusta paljon enemmän. Meidän pitää siis datasta kaivaa muun muassa opettajakohtaisesti hänen oppilaista:

  • Kuinka paljon opettajilla on tehostetun ja erityisen tuen oppilaita?
  • Onko poissaolojen määrässä lähiaikoina paljon poikkeavuuksia?
  • Montako pedagogista asiakirjaa opettajalle liittyy?
  • Miten arvosanat ovat eri aineissa kehittyneet pitkällä ajanjaksolla?
  • Liittyykö oppilaisiin muita huolisignaaleja, kuten esim. kurinpitotoimia tai tuntimerkintöjä?

Sama tarkastelu pitäisi tehdä myös luokanvalvonnan kannalta. Jos luokassa on paljon tuen piirissä olevia oppilaita, luokanvalvojan pesti voi olla yksi suurimmasta työaikasyöpöstä. Korvauksetkin ovat usein pieniä. Eikä korvauskaan auta, jos aika ei riitä hoitamaan näiden töiden lisäksi opettajan muita töitä.

Kuten mainitsin, tämä kaikki voidaan tehdä heti Primuksen datalla. Koulusta.fi-hankkeessa raportit on jo mallinnettu valmiiksi ja tavoitteemme mukaisesti mallin pitäisi sopia joka kunnan Primuksen dataan. Kunhan saamme kaikki pohjalle tarvittavat tekniset palaset kohdalleen ja raportit tuotantoon, pääsevät 15 hankekuntaa kokeilemaan näitä asioita käytännössä. Raportit eivät kuitenkaan ratko ongelmia, mutta ovat työkaluna resurssien jakamisessa ja mahdollisten uusien resurssien hankkimisessa. Jospa voisimme ennakoida opettajalle tarjottavaa tukiresurssia ennen kuin uupumus ehtii iskeä ja oireilla. Numeroiden kautta voimme ehkä myös päästä arviomaan dokumentointiin käytettyä hyötyä suhteessa oppilaan kokemaan konkreettiseen tukeen.

Samalla tavalla asiaa pitää tarkastella myös muun henkilöstön osalta. Ja tietysti myös oppilaiden. Juuri julkaistun kouluterveyskyselyn mukaan meillä Ruskolla oppilaista n. 25%  kokee riittämättömyyden tunnetta opiskelijana, tytöistä jopa yli 30%. Ja koulu-uupumusta kokee n. 23%, pojista 26,5%. Tästäpä seuraava fundeerattava askel meidän hankeryhmälle.

Uupumuksen takana on varmasti monia eri asioita. Mutta riittämättömyyden tunne voi yksinään uuvuttaa. Rahaa asian korjaamiseen tarvitaan, mutta pelkkä koulutusmäärärahojen lisääminen ei auta. Meidän pitää myös tietää, mikä on pielessä. Työntekijöiden tai oppilaiden tunnetta ei saa väheksyä, mutta päätösten rinnalle on hyvä saada myös toiminnasta kertynyttä tilastoa helposti luettavaan visuaaliseen muotoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s